Cd-levy "Eino Leinon runous elää!"

Cd:n etukannet. Levyn nimeksi tuli "Näin varjottoman punavalkeuden". Pikkukuvissa solistit Emma ja Juha, pianisti Henri ja sävellykset tehnyt Pentti Halonen.
Äitienpäivän aatto v. 2014. Kuoro, johtaja Irja Halonen, solisti Juha Kotilainen ja pianistina taituroi Toivo Ruotsalainen

CD-LEVYN TUOTTAMINEN

harrastelijavoimin ei onnistu ihan helposti, mutta kesän 2013 Anttolan Eino Leinon runous elää! konsertti oli sen verran mieliinpainuva kokemus, että se sai aikaan uutta luovuutta.

Konsertin sisältö oli kuoronjohtaja Irja Halosen kokoama hyvä kokonaisuus - tarina Eino Leinosta. Solistit Juha Kotilainen ja Emma Hilander osallistuivat tarinaan ikäänkuin Leinona ja muusana ja toisaalta solistit ja kuoro olivat myös vuorovaikutuksessa keskenään. Suurin osa runoista oli uusia sävellyksiä, joita mikkeliläinen Pentti Halonen on tuottanut iloksemme.

Mikkeliläisten elokuvausta harrastavien Kari Nuolingon ja Esa Siiskosen tuleminen Anttolan kirkkoon kameroineen ja mikrofoneineen taltioimaan konserttia teki levyntuottamisajatuksen mahdolliseksi.

Eino Leino-konsertin lauluja löytyy Youtubesta cd-levyn äänittäjien laittamana.

 

"NÄIN VARJOTTOMAN PUNAVALKEUDEN"

on levyn nimi. Kesäyö ja luonto lumoavat. Ihminen voi saada luonnosta paljon elämänsä tueksi. Laulaessa Eino Leinon runot tuntuvat vaikuttavilta, Leinohan kertoo itsekin laulavansa runoutta.